tiistai 24. marraskuuta 2015

Taulu seinällä

Taulu seinällä
on vuosien aikana
muuttunut paljon
eikä sitä samaksi
tunne kuin se maalattiin.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kiitos kuin kalanruoto

Kiitos kurkussa
pistää kuin kalanruoto,
polttaa kuin chili,
kuin ammoniakki se
salpaa hengityksenkin.





perjantai 20. marraskuuta 2015

Älyn valjastusta

Sattuipa kauan sitten kansantalouden kannalta niin mukavasti, että pieni yrittäjä sai suuren tilauksen maailman suurimmalta huonekalujen ja muiden kodin esineiden kauppiaalta. Piti uskaltaa luvata valmistaa 30.000 seinähyllyä vuodessa. Vuoden jokaisena päivänä piti sahata ja höylätä  ja porata ja hioa ja pakata kahdeksankymmentäkaksi hyllyä. Kun hylly kiinnitettiin seinään kuudella ruuvilla, laskettiin jokaiseen hyllypakkaukseen pieneen muovipussiin kuusi puuruuvia. Vuoden läpi jokaisena päivänä, pyhää arkea pussitettiin yhteensä 180.000 puuruuvia, ja päivittäin kahdeksaankymmeneenkahteen pussiin laskettiin  neljäsataayhdeksänkymmentäkaksi ruuvia.

Sattuipa kauan sitten kuitenkin niin, ettei ruuvien pussittaja osannut laskea kuin neljään. Yksi, kaksi, kolme ja neljä. Mutta kun ruuveja oli kuitenkin kuusi, piti nuo kaksi puuttuvaa ruuvia saada oikein lasketuiksi ja pussi suljetuksi. Jos olikin pussittajalla laskemisen kanssa ongelmia, ei hänen näössään saati kekseliäisyydessään ollut mitään vikaa. Niinpä pussittaja pyysi hyllyntekijää poraamaan puuhun kuusi reikää. Pussittaja täytti jokaisen reiän ruuvilla ja kaatoi ruuvit muovipussiin. Näin kaikissa 30.000 muovipussissa oli kuusi ruuvia valmiina pakattavaksi hyllyn mukaan. Kukaan ei tullut valittamaan, että seinähylly olisi pitänyt kiinnittää neljällä, saati viidellä ruuvilla. Eikä kukaan myöskään rikastunut ylimääräisellä ruuvilla. Neljä tuttua plus kaksi tuntematonta on kuusi. Ja kuusi reikää on kuusi ruuvia. Jos ei laskutaito riittänyt, piti äly valjastaa.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Onnellista

Surullisena
olen onnellisempi
kuin miljoonat muut.
Murheessa on enemmän
kiitosta kuin ilossa.

torstai 5. marraskuuta 2015

Ääni pimeässä

Kun pimeässä
ääni on näkymätön,
ei kukaan tiedä,
onko sieltä kuolema
vai pelastus matkalla.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Tankaa ovikyltissä

Ovessa lukee
kuin kesätuulen henkäys
lämmin, lempeä
valkein muovikirjaimin:
Suvituuli Kumpula.