Ei kaipaa muuta
ihminen kuin sydämen
rauhaisan, saaren
jostain, pienen
poukaman,
sataman ja ankkurin.
torstai 30. heinäkuuta 2015
torstai 16. heinäkuuta 2015
Toisen onni on toisen uistin
Vaan kuulehan tätä, miten luonto järjestää mukaviakin yllätyksiä. Joskus se tosin tarvitsee alkuvalmisteluikseen epäonnisen ihmisen, mutta mitenkään pahansuovasti sen ei tarvitse epäonnekastakaan kohdella. Aivan muutaman euron esine voi riittää harmittavasti pilaamaan toisen päivän ja tekemään toisesta hyvin onnellisen ja kenties kylläisenkin.
Heittipä muuan mies hämäränkosteana kesäiltana uistinta keskellä järveä saaliin toivossa niin kuin kalastajat usein heittävät. Kului tunti, toinenkin eikä saalista kuulunut, kunnes viimein kelajarru soi ja vapa kaartui komeasti ja siima kiristyi, kunnes katkesi. Ei tullut saalista, vaan menipä järven pohjaan tai petokalan kitaan komea uistin.
Muutamia kesiä myöhemmin työnsi toinen mies veneensä vesille ja kaartoi keskelle järveä, viritteli vavat pyytämään ja sovitteli siimat sopivan syvälle. Eikä aikaakaan, kun jo kuha tarttui vieheeseen ja niin nosti mies kalan veneeseen nälkäisen seurueen syötäväksi. Vaan eipä yhdellä kalalla kauan iltajuhlia juhlittaisi eikä mahaa täytettäisi. Mutta kovin tuntui olevan järvi tyhjä ja Ahti antamaton. Kunnes taas tunnin, parin jälkeen nykäisi voima vapavarren mutkalle ja tärisytti siimaa vimmatusti. Vaan ei noussut järvestä potkiva saaliskala, vaan iloisesti vilkkuva ja villisti viipottava uistin. Olipa se tarttunut kalamiehen vieheeseen ja halusi nousta vedestä happea haukkaamaan monen monituisen vuoden jälkeen.
Kalamies puhdisti saalisuistimensa ja sitoi sen siimannokkaan ja laski pyytämään. Eikä mennyt kuin tuokio, kun jo iski siihen kattilan täyttävä, komea kuha. Kaukaa oli luonto viisas. Kun se uistimen edelliseltä kalastajalta riisti ja asetti sen toista toiveikasta odottamaan, tarkasti se paikan mittasi ja saaliskalan siihen iskemään ajoi.
Toisen tyhjä soppakattila on toisen onni. Lie tuo samainen kala viehettä jo edelliskesinä seuraillut, katsellut sitä sitten järvenpohjassa kuin maatuvaa raatoa, todennut sen toisena hetkenä varsin maukkaan näköiseksi saaliiksi ja iskenyt siihen suuret hampaansa ja pyristellyt viimein haavin kautta kalapataan. Toisen onni on toisen uistin. Mitäpä sitä luontoa vastaan väittämään.
Heittipä muuan mies hämäränkosteana kesäiltana uistinta keskellä järveä saaliin toivossa niin kuin kalastajat usein heittävät. Kului tunti, toinenkin eikä saalista kuulunut, kunnes viimein kelajarru soi ja vapa kaartui komeasti ja siima kiristyi, kunnes katkesi. Ei tullut saalista, vaan menipä järven pohjaan tai petokalan kitaan komea uistin.
Muutamia kesiä myöhemmin työnsi toinen mies veneensä vesille ja kaartoi keskelle järveä, viritteli vavat pyytämään ja sovitteli siimat sopivan syvälle. Eikä aikaakaan, kun jo kuha tarttui vieheeseen ja niin nosti mies kalan veneeseen nälkäisen seurueen syötäväksi. Vaan eipä yhdellä kalalla kauan iltajuhlia juhlittaisi eikä mahaa täytettäisi. Mutta kovin tuntui olevan järvi tyhjä ja Ahti antamaton. Kunnes taas tunnin, parin jälkeen nykäisi voima vapavarren mutkalle ja tärisytti siimaa vimmatusti. Vaan ei noussut järvestä potkiva saaliskala, vaan iloisesti vilkkuva ja villisti viipottava uistin. Olipa se tarttunut kalamiehen vieheeseen ja halusi nousta vedestä happea haukkaamaan monen monituisen vuoden jälkeen.
Kalamies puhdisti saalisuistimensa ja sitoi sen siimannokkaan ja laski pyytämään. Eikä mennyt kuin tuokio, kun jo iski siihen kattilan täyttävä, komea kuha. Kaukaa oli luonto viisas. Kun se uistimen edelliseltä kalastajalta riisti ja asetti sen toista toiveikasta odottamaan, tarkasti se paikan mittasi ja saaliskalan siihen iskemään ajoi.
Toisen tyhjä soppakattila on toisen onni. Lie tuo samainen kala viehettä jo edelliskesinä seuraillut, katsellut sitä sitten järvenpohjassa kuin maatuvaa raatoa, todennut sen toisena hetkenä varsin maukkaan näköiseksi saaliiksi ja iskenyt siihen suuret hampaansa ja pyristellyt viimein haavin kautta kalapataan. Toisen onni on toisen uistin. Mitäpä sitä luontoa vastaan väittämään.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015
Säkkipillinsoittaja
Kun nahkapussi
puhkuu tunnetta täynnä
ja pilli vinkuu,
ruutuhelma heilahtaa
silloin riemua suurta.
puhkuu tunnetta täynnä
ja pilli vinkuu,
ruutuhelma heilahtaa
silloin riemua suurta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)