keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Viestisairautta

Sinällään minulle on yhdentekevää, kuka laittaa tekstiviestejä kenellekin. Se on jokaisen yksityisasia. Miten vastaanottaja suhtautuu saamiinsa tekstiviesteihin, on myös yksityisasia eli hän voi pitää ne omana tietonaan, hävittää ne tai jakaa ympäri maailman tiedotusvälineille. Mutta jos julkisessa virassa tai toimessa oleva henkilö joutuu laittamiensa viestien takia vaikeuksiin, ei se minusta oikeuta ihmistä automaattisesti hakeutumaan sairauslomalle työnantajan ja yhteiskunnan kustannuksella.

Kansanedustaja Toimi Kankaanniemi villiintyi yksinäisenä hotelli-iltana siinä määrin, että viestitteli facebookin viestipalvelun kautta nimiltä tuntemilleen puoluetovereille ns. härskejä viestejä. Minusta noissa viesteissä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta kristilliseksi tunnustautuneen miehen kirjoittamiksi ne olivat vähän arveluttavia. Ja hölmöiksi ne muuntuvat hetikohta, kun vastaanottajat ovat lähettäjälle lähes tuntemattomia, käytännössä outoja ihmisiä. Oudoille ihmisille puhutaan normaalisti melko neutraalisti. "Nussittuna nukut sikeästi." Ehkä minäkin hämmästyisin, jos saisin lähes tuntemattomaksi luokittelemaltani ihmiseltä tuon tapaisen viestin. Ei se minua sinällään harmittaisi, Olenhan tuon seksuaalisen toiminnon näille vuosille jo huomannut varsin hyvin nukuttavan.

Mutta sitä en suostu ymmärtämään, että kansanedustaja Toimi Kankaanniemi voi jäädä työnantajan ja yhteiskunnan kustantamalle sairauslomalle määräämättömäksi ajaksi vain paetakseen vastuuta kirjoittamisistaan. Hän on kansanedustaja, jonka pitää terveenä hoitaa työnsä hyvin. Jos vituttaa, se ei ole sairastamista. Vitutus on voima, joka ajaa ihmistä eteen päin.

Positiivisesti ajatellen aika harvat lausahdukset jäävät elämään. Siitäkin Toimi saattaisi olla ylpeä, jos uskaltaisi ajatella kuin mies: tuli sanotuksi jotakin kuolematonta eikä sitä takaisin saa. Anteeksi ja unohdellaan. Luin juuri viestin, jossa kerrottiin uudesta t-paidan painatukseksesta: Nussittuna nukut paremmin. Noita paitoja saa kuulemma S-XXXL. Sairauslomalainen voi kääriytyä lämpimästi t-paitaan. Kuuma kesä on tulossa ja äänestäjä maksaa.

maanantai 4. toukokuuta 2015

Odotuksia

Ensimmäinen odotus

Odotus on kuin
oras, päätä nostava,
intoa täynnä
kasvamaan, kunnes joku
sen saappaallansa polkee.



Toinen odotus

Odotus on kuin
oras, päätä nostava,
intoa täynnä
kasvamaan, kunnes joku
sen rakkaudesta korjaa.