Kevään anteeksipyyntö

Anna anteeksi.
Olen niin epävarma
olemaan lämmin.
Kevätilma ei osaa
päättää tuulen suuntaakaan.

Pashamuotti puolitiessä

Pasha on pääsiäisen suuri herkku. Siihenhän on valittu makeimmat ainekset jo kauan ennen kuin kalorin tiedettiin edes olevan olemassa: voita, sokeria, kermaa... Nam. Pasha on ennen ollut tapana tehdä puiseen pashamuottiin, johon on kaiverrettu kreikkalaiskatolisia symboleja, risti tai muita koristeita. Mutta koska puisia muotteja ei aivan jokaisessa kaupassa ole myynnissä, kahvinsuodattimen muovikehyksistä on tullut mitä mainioin pashamuotti. Malli on oivallinen ja rakenne muutenkin suosii ylimääräisen nesteen valuttamista herkun kovettamiseksi. Ja usein suodattimen sisäpinta jättää pashaan kauniin kuvioinnin.

Sainpa kuitenkin käsiini Venäjältä, Pietarista ostetun muovisen pashamuotin, jossa oli myös kauniit, alkuperäiseen uskonnolliseen juhlaan liittyvät kohokuvat. Kuva-aiheen on tarkoitus siirtyä kovettuvaan massaan ja tuoda iloa pääsiäispöytään. Innoissani täytin pääsiäisen alla tuon muotin mainiolla sekoituksella ja sen lisäksi luotin myös minulle perinteisempään kahvinsuodattimeen. Ja seuraavana päivänä sitten kaadoin pashat lautaselle ja poistin muotin. Kahvinsuodatinpasha oli kaunis ja kiinteä ja pystyviivat kuvioivat pinnan kauniiksi ja symmetriseksi. Mutta kun sitten aloin purkaa varsinaista, oikeaa pashamuottia, tuopa ei ollutkaan päästänyt nestettä riittävästi valumaan aluslautaselle, vaan pasha oli massaltaan pehmeää ja märkää eikä kauniista kuvioista ollut vetelän oloisella pinnalla tietoakaan. Kesken oli jäänyt muotin kehitystyö. Oli perustettu tehdas, hankittu sinne kalliit koneet ja laitteet, valettu muotit ja tehty tuote markkinoille pilaamaan hyvät ainekset. Pari riviä pieniä reikiä muotin alaosaan olisi tehnyt tuosta tekeleestä lähes täydellisen. Mutta olivat jääneet reiät tekemättä.

Kysymys: Mistä tunnet venäläisen perseenpäristimen?
Vastaus: Se ei pärise eikä mahdu perseeseen.

Tuon pashayritelmän jälkeen olen täysin vakuuttunut, ettei Putinin kannata vallata koskaan Suomea. On hänellekin parempi, että lähellä on itsenäinen, maltillisesti johdettu ja hyvin kansalaisensa kouluttava mallimaa, jossa valmistetaan hyviä ja laadukkaita tuotteita ja jossa osataan suunnitella tuote kutakuinkin valmiiksi asti ennen kuin se päästetään omille markkinoille saati sitten rajojen yli muille maille.

Mutta huonosta pashamuotista huolimatta Kristus nousi kuolleista! Totisesti nousi!

PS Jos seuraavilla Stocmannin Hulluilla Päivillä on vielä myynnissä puinen pashamuotti, käyn sen ilman muuta ostamassa. Voin sitten puolueettomasti vertailla idän ja lännen suunnittelu- ja valmistuskulttuuria pashamuotista käsin.

Helisevä vaski ja kaliseva kalpa

Jos maailmassa olisi rauha niin kuin jumalat ovat joskus julistaneet, kohta alkaisi taas vaski helistä. Meille kerrotun tarinan mukaan Jeesus lunasti maailman sovintoverellään kaikesta pahasta, ja tuon sovinnon muistopäivä on pian käsillä. Aukeavat ikkunat kautta maailman ja suloinen soitto ja lumoava laulu kaikuu kaikkialle. Kuulaana kulkee ilosanoma maailman halki, repeävät esiriput, aukeavat haudat, lankeavat ristit maahan, nousevat riemukkaat sielut korkealle ilovirttä veisaamaan ja vaskikelloja helistämään. Soihdut palavat, halogeenit valaisevat pimentyvää iltaa, valonheittimet kiertävät huhtikuun mustassa yössä ja näyttävät meille vieritetyn kiven: ovi on auki, rauha on tullut, kuolema on kuoleman voittanut, haudoissa oleville on elämä annettu.

- Obama täällä, terve.
- Terve.
- Mitäs siellä oikein puuhastellaan?
- Mitään puuhastella. Omia aikojaan metelöivät. Meillä sen kans mitään tekemistä.
- Mitäs jos keräisit väkesi ja veisit sen kotiin.
- Kunhan nyt treenaavat.
- Pääsiäinenkin tulossa.
- Ovvai?
- Iister nääs. Puput ja sillai.
- Ovvai?

Ei helise vaski, vaan kalisee kalpa ja kipinöi teräs. Tällaiseen maailmaan antoi Jumala ainoan poikansa. Miksihän?

Eeli, Eeli, lama sa pallosen baktani?

Lantun paikka on... eli kaikkea pitää maistaa

"Kaikkea pitää maistaa. Eikä ruokaa saa jättää, muista se!" Menneinä vuosikymmeninä opettajat eivät olleet valikoivaan syömiseen kannustavia ravintoterapeutteja, vaan valvovia silmiä ja ankaria vahteja, jottei yksikään koululainen olisi jättänyt ruokaansa syömättä saati aivan kaikkea maistamatta piti lapsiparka jostakin ruuasta tai ei. Minulle ei koulussa kokoliha maistunut ollenkaan enkä saanut hennoilla pojanleuoillani purruksi sitkeää sikaa niin ohueksi, että sen olisin voinut nielaista. Niinpä tungin suussa sitkeästi pyörivät lihamurikat reppuni pohjalle ja siellä ne muhivat päivätolkulla, kunnes haju ne paljasti. Puistelin koulumatkalla nuo jo mädäntyvät possunpalaset maantien ojaan tai pellon pientareelle lihansyöjien saaliiksi.

Kouluruokailuista on niin monta tarinaa kuin on syöjääkin. Tämä tarina kertoo, miten muuan poika selvisi syömästä hänelle niin vastenmielistä lanttua. Tuo ovela poika on nyt menestyvän yrityksen johtotehtävissä ja hyödyntää siellä mielikuvitustaan ongelmien ratkaisemiseksi yrityksensä parhaaksi.

Lanttu ei maistunut. Niinpä poika piilotti lantunpalat reppunsa taskuun, mutta opettajan valvova juuressilmä huomasi katalan vilpin. Pojan oli kerättävä palaset repustaan ja syötävä ne. Itku silmässä pala palalta lanttu laskeutui nytkivään mahalaukkuun välillä innokkaasti ylös pyrkien. Seuraavalla kerralla poika yritti olla ovelampi ja etsi olevinaan jotakin puuttuvaa tavaraa pulpetistaan ja sylkäisi lantun pala kerrallaan pulpetin pohjalle. Vilppi paljastui taas ja opettaja pakotti nielemään jokaisen juureksen nokareen, mitä lautasella oli ollut. Mutta ei antanut poikakaan periksi ja seuraavalla kerralla hän piilotti lantut housujensa lahkeiden käännöksiin, mutta taas opettaja huomasi konnantyöt. Oli syötävä terveellinen kasvis upslaakista käsin. Opettaja oli ottanut pojan erityistarkkailuun ja jokaisen lanttuaterian jälkeen tarkisti erikseen repun ja pulpetin ja taskut ja käännetyt housujen lahkeet.

Vaan tulipa viimein päivä, kun poika söi viimeisen palasensa tuota inhoamaansa juuresta. Oli oltava opettajaa ovelampi. Niinpä käveli lapsi ruokailusta tarkistuksen jälkeen välitunnille reippaana ja ryhdikkäänä. "Hyvä, Harri. Söit sitten lautasen tyhjäksi." Asteli poika kädet suorina sivuillaan suoraan ulkohuoneeseen ja tyhjensi kainaloistaan sen päivän lanttuaterian mustaan reikään jo kerran syötyjen juuresten joukkoon.

Suvivirsi ja leikattu klitoris

Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.


Äiti pitää voimakkain käsin kiinni muutaman vuoden ikäisestä tyttärestään, joka kauhuissaan itkee ja parkuu ja potkii. Lapsi yrittää päästä irti rituaalisen kuristavasta otteesta, jonka avulla hänestä ollaan tekemässä naissukupuolinen eläin miestä varten.


Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.


Vanha nainen silpoo lapsen sukuelimet likaisella partakoneenterällä, leikkaa irti häpykielen, ihmisen herkimmän osan. Likaiset kädet tarttuvat lapsen häpyhuuliin ja viiltää ne rumasti irti ja heittää erämaan hiekkaan. Akaasian terävät piikit lävistävät tuskasta huutavan pienen lapsen herkkää ihoa. Sukuelimet ommellaan kiinni kuin rahakukkaron suu, ja vain pieni reikä jätetään virtsaamista varten avoimeksi.


Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.


Haava vuotaa ja veri valuu pitkin lapsen jalkoja, kun äiti kantaa hänet takaisin kotiin. Lapsi on pelosta ja itkemisestä uupunut eikä liikahdakaan. Kuume on alkanut nousta.


Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.


Vuosituhantinen perinne uhrasi hennon lapsen synnittömän elämän nokiselle alttarille ja riisti häneltä terveen osan omaa ruumista.


Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!


Äiti yrittää lievittää lapsensa tuskaa ja viilentää tulikuumaa otsaa. Likaisen partakoneenterän mukana kulkivat bakteerit hentoon elimistöön, mutta sitä äiti ei tiedä, koska siitä hänelle ei ole koskaan kerrottu.


Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.


Tyttölapsi on ympärileikattu.


Oi Jeesus Kristus jalo
ja kirkas paisteemme,
sä sydäntemme valo,
ain asu luonamme.


Jumala on suuri, Jumala on ainoa, Jumala on armollinen.


Sun rakkautes liekki
sytytä rintaamme,
luo meihin uusi mieli,
pois poista murheemme.


Jumala on rakkaus, Jumala on oikeamielisyys, Jumala on hyvä.


Ei vertaistasi sulle,
sä lilja Saaronin.
Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.


Lapsi tärisee kuumehoureissa ja puoliavoimista, kuumeen kuivattamista silmistään saattaa nähdä hauraan välkeen taivaan tähdestä.


Kun Henkes virvoituksen
vain sielu saanut on,
keväisen kaunistuksen
se saa kuin Libanon.


Aurinko nousee ja musta yö muuttuu ensin harmaaksi ja sitten hiekanväriseksi. Lapsen ruumis nytkähtelee äitinsä sylissä. Veri on lakannut vuotamasta ja muuttunut mustaksi haavaksi pitkin lapsen pyöreitä, kauniita jalkoja.


Maan, meren anna kantaa
runsaasti lahjojas,
tarpeemme meille antaa
sun siunauksestas.


Äiti silittää pienen tytön kuumia poskia ja yrittää ymmärtää.


Suo suloisuutta maistaa
myös sielun sanassas,
ain armos sille paistaa,
niin on se autuas.


Lapsi on kuollut. Ei hän ehtinyt olla edes lapsi, ei ehtinyt kasvaa naiseksi, ei ehtinyt antautua vaimoksi, jonka mies hääyönä olisi saanut ratkoa suljetun aarteensa synkät langat.


Jo joutui armas aika

ja suvi suloinen.

Kauniisti joka paikkaa

koristaa kukkanen.

Miehen tunteet

Juna kolisteli ja puhalteli laiskasti höyryä taivaalle. Sotilaat kävelivät asemalaiturilla haikein mielin ja silmin, ja kuin miesten tuntoja myötäillen taivas laski pilviverhon melkein käsin kosketella. Rintama oli kaukana tuntemattomilla mailla, mutta sitä kohti oli matka alkamassa. Miehet nousivat vaunuihin ja ketä oli isä tai äiti saattelemassa, kuka jätti hyvästejä vaimolleen ja lapsilleen, kuka morsiamelleen tai tyttöystävälleen. Halattiin, käteltiin, puhuttiin, vaiettiin, katsottiin silmiin tai saappaitten kärkiin. Miehet olivat lähdössä ja naiset olivat jäämässä.

Vaunut täyttyivät ja miehet tunkivat ikkunoihin heilauttamaan vielä viimeisen tervehdyksensä. Ruosteinen rauta kirkui ja suuret pyörät pyörähtivät, kun höyrykone alkoi vääntää sotaan meneviä miehiä matkaan. Valkoinen höyry muuttui mustaksi savuksi, joka paksuna ja raskaana nousi kiivaasti veturin piipusta, mutta levisi nopeasti pitkin asemapihaa kuin taivasta peittävien pilvien jatkeeksi.

Rauhalan Erkko katsoi puisilla penkeillä hiljaisina istuvia miehiä. Matka oli vasta alussa, elämä oli vasta alussa useimmilla miehillä, mutta joillakin kuitenkin jo hyvin lähellä loppua. Se tiedettiin, aavistettiin, mutta siitä ei puhuttu. Vaimot siitä lähdön hetkellä uskalsivat jotakin mainita, että jos... Silmät kastuivat ja kyynel vieri poskia pitkin kaulalle ja kaulukselle ja imeytyi kankaaseen. Erkko ei itkenyt, mutta halusipa kuitenkin jotakin kertoa jäähyväisistään hänkin. Ryki reippaan ilmeen itselleen, touhusi reppunsa ja repunsuusta pilkottavien uusien saappaidensa kanssa ja alkoi puhua.

- Se on semmoista tämä sotaan lähteminen. Vetistelyä ja kätistelyä. Mekin siinä Aunen kanssa vetisteltiin molemmat. Akka itki ja minä kusin.

Juna vei herkkiä miehiä ryskävälle rintamalle raakaan sotaan.