tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kiristele renkaat - ja hampaat

Kerroin suosikkikuppilassani minulle sattuneesta vahingosta, kun kesärenkaiden vaihdon jälkeen toinen eturengas löystyi ja aiheutti ikävää huolta ja murhetta matkaan. Pian huomasin istuvani kaikkien alojen asiantuntijoiden ympäröimänä ja opin tuona hehkuvana tuokiona, että renkaat pitää aina muutaman päivän kuluessa renkaanvaihdosta kiristää. Muuten käy huonosti. Jotenkin minulla vain on sellainen tunne, ettei noista asiantuntijoista yksikään kiristä koskaan renkaita sen paremmin kuin minäkään. Mutta oikeassa on mukava olla. Ja jälkiviisaana oleminen se vasta mieltä nostattaakin. "Mitä minä oon aina sanonu."
Usein jään ihmettelemään noita kaikkia aina oikeassa olevia ihmisiä. Mitä ihmettä he tekevät täällä periferiassa tyhmyyden ja typeryyden keskellä, kun he aivan hyvin voisivat olla parrasvaloissa suurilla forumeilla ja kaupunkikeskuksissa jakamassa tuota varsin kallisarvoista tietoaan. Onhan tyhmää rakentaa talonsa tulivuoren juurelle, vaikka tuo vuori ei olisi pariin miljoonaan vuoteen näyttänyt minkäänlaista elonmerkkiä. Kun sitten maa tärähtelee ja metsittynyt kraateri repeää ja syöksee taivaita kohti tulta ja tulikiveä, astelee paikalle kaiken tietävä kaveri: "Mitäs minä sanoin. Tulivuoren juurelle ei saa rakentaa taloaan."
Tästä lähtien muistan aina (ehkä) kiristellä renkaat vaihdon jälkeen. Ja sitten myöhemmin jonkin toisen vahingon jälkeen myös hampaat. Mutta ennen sitä kysyn huomenna joltakin kaiken tietävältä ihmiseltä, mikä vahinko minulle seuraavaksi sattuu. Minulla kun ei ole siitä aavistustakaan varotoimista huolimatta.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Kasvissyöjä

Yksi on tullut luonnossa virhe ja se on linnun ruoka. Pitkin maapalloa puut kasvattavat vihreitä lehtiä ja lehviä, ja näitä syömäkelpoisia salaattipitoisia valmisruokia hamuavat niin kirahvit kuin pienemmätkin maajalassa liikkuvat eläimet. Kirahvi on joutunut kasvattamaan jopa luonnottoman pitkän kaulan, jotta se ylettyy hamuamaan korkealla olevia lehtiä, kun pienemmät eläimet syövät ne alemmat kasvustot. Näin luontoon on siunaantunut evoluution kautta mitä kummallisimpia nisäkkäitä muitakin kuin kirahvi. Vaan mitä syövät linnut? Lihaa!
Linnut asuvat puissa ja osaavat taitavasti lentää ja näin vaihtaa kätevästi paikkaa muutamalla siiven räpsäyksellä. Miten helppo näiden olisi elellä, kun olisivat opetelleet aikojen alusta saakka syömään puitten lehtiä tai ruohoa tai ylipäätään kasvisruokaa. Mutta näille siivekkäille ja vikkelille otuksille on pitänyt kehittää mitä kiusallisinta purtavaa eli hyttysiä ja kärpäsiä ihmistä ja muita jaloillaan liikkuvia maapallolaisia kiusaamaan. Vakava erehdys on siis tullut luonnolle, joka monesti vaikuttaa varsin täydelliseltä.
Ilta on muuten lumoava ja auringonlasku häikäisee ihmisen silmiä ja ymmärrystä ja maailma on kaunis kuin juhannusmorsian alkuillasta, mutta miljoonat hyttyset pyrkivät imemään niskaa ja käsiä ja kaulaa ja nilkkoja. Linnut vain laulavat puissa ja pensaissa eivätkä ole ollenkaan ajan saati luonnon tasalla. Niiden ruoka syö ihmistä ja puiden lehdet vaan väräjävät leudossa iltatuulessa kuin valmiiksi katettu salaattipöytä. Mikä oli se suuri ajatus, että linnunruuaksi piti kehittää hyttynen, kun eivät linnut niitä sitten kuitenkaan ehdi kovinkaan monta kesän aikana syömään. Hukkaan menee hyvä liha, kun kiukkuiset ihmiset läiskivät tuota verta imevää saalista pitkin nahkaansa. Ja samaan aikaan puiden lehdet alkavat vaistota lähestyvän syksyn ja valmistautuvat putoamaan martovaan maahan. Moninkertaista on siis luonnon tuhlaus. Ja minullekin on jo alakoulussa opetettu, ettei ruokaa saa heittää hukkaan. Höh.

Simpanssikylä, 2. luku

"Niin. Mikä apina sinä luulet olevasi?" Simpanssi hämmästyi, mutta kokosi nopeasti itsensä ja vastasi termiitille:"Olenpahan vain semmoinen apina, joka kohtaa pistää sinut suuhunsa."
- Turhaan luuli kumihuuli.
Niin lallatti termiitti ja puraisi simpanssia huulesta niin että tuntui. Ja pääsi vakooja-apinalta semmoinen huuto afrikkalaiseen metsään jotta alta pois. Heräsi koko simpanssikylä moiseen meteliin, ja pian oli poloinen toisen kylän vakooja koko lauman piirittämänä keskellä viholliskylää. Ja tikun nokassa nauroi termiitti kuollakseen ja lallatti: "Niinpä luuli kumihuuli, että termiitin vois pistää poskeen."
Sitoivat simpanssit yksissä tuumin vakoojan liaaniköydellä banaanipuuhun ja kuulustelivat niitä näitä pitkän iltapäivän. Kysyivät syitä ja kysyivät muita ja kaikkiin saivat suosiolla vastauksen. Ei tehnyt mieli kierrellä, kun oli huuli paksuna ja paha olla. Mutta yksi oli vastaus ylitse muiden ja sen puristi vakoojasta ulos Gwango: "Ylivieskasta." Ja vastaukseen olivat kaikki hyvin tyytyväisiä. Varsinkin Gwango.

Jatkuu, jos on jatkuakseen.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Simpanssikylä

Asuipa kaukana Afrikassa korkean vuoren juurella sinivetisen lammen rannalla Gwango-niminen simpanssi. Ei se suinkaan yksin asunut, vaan oli yksi monista, yksi sadasta simpanssista. Ehkä niitä oli vähän enemmän, ehkä hitusen vähemmän, mutta kymmen kertaa kymmenen molskahdusta kuului kutakuinkin aamuisin, kun simpanssit hyppäsivät yksi kerrallaan lampeen uimaan.
Somaa oli elämä lämpimässä Afrikassa: aurinko paistoi, vettä satoi varsin harvakseen, ruoka kasvoi puissa ja kirkas, puhdas vesi välkehti aivan jalkojen juuressa. "Hohhoijaa", tuumasi Gwango. Se työnsi pitkän risun termiittikekoon, onki sillä hetken aikaa ja pian oli risun pinta kauttaaltaan mehevien termiittien peitossa. "Hattaraa, tässä sitä on apinalle hattaraa", tuumasi Gwango.
Iltapäiväkuuro kasteli simpanssikylän ja sade ropisteli mukavasti banaanipuun lehdillä. Nukutti. Aivan kaikkia nukutti. Krooh. Krooh. Krooh.
Katseli naapurikylän simpanssivakooja lammen rannalla vuoren juurella nukkuvaa kylää. Kovin näytti kaikki niin mukavalta ja leppoisalta. "Tuokin tuossa nukkuu risu rinnalla kuin apinoiden elvis, mokoma Gwango", tuumasi vakooja melkein ääneen ja laskeutui alas näkötornipuustaan. Huomasi vakooja mokoma suuren, reikäisen rakennelman. "Onpas siinä termiittikeolla kokoa ja näköä." Hiipi naapurikylän apina aivan hipihiljaa Gwangon vierelle, sieppasi tämän vatsan päältä risun ja risunkaan rasahtamatta siirtyi termiittikeon viereen ja pujotti risun reiästä sisään. "Hattaraa!"

"Mikäs apina se sinä luulet olevasi?" Risun nokassa istui valtavan kokoinen termiitti ja katsoi vakooja-apinaa suoraan silmiin. "Tä?"

jatkuu...

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Herneet nenässä - vai geenissä

Laki on vähän outo juttu. Ja sananvapaus on myös asia, jota aivan täysin en ymmärrä. En mitenkään intohimoisesti, mutta mielenkiinnolla seuraan politiikkaa ja poliitikkoja ja näiden tekemisiä ja sanomisia.
Kun Helsingin käräjäoikeus langetti Ilkka Kanervalle ehdollisen tuomion lahjusten vastaanotosta, Kanerva tuomittiin omasta mielestään syyttömänä ja hän sanoi tuon arvostelunsa ääneen. Hän siis arvosteli käräjäoikeuden päätöstä eli oli eri mieltä. Kanerva siis tavallaan oli lakia ja esivaltaa vastaan, kun ei tyytynyt tuomioonsa. Hän aikoikin valittaa tuomiosta hovioikeuteen ja kenties ajallaan myös korkeimpaan oikeuteen, mene ja tiedä.
Kansanedustaja Jussi Halla-aho taas tuomittiin korkeimmassa oikeudessa 400 euron sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
http://www.hs.fi/politiikka/Maallikko+ei+ymm%C3%A4rr%C3%A4+Halla-ahon+tuomiota/a1305574438986
Yllä olevasta linkistä jokainen voi lukea tuomion aiheuttaneen tekstin ja tuomion lähtökohdat, jotka mielestäni ovat enemmän tai vähemmän tietyn suomalaisen, korkeasti koulutetun kansanryhmän herneitä nenässä. Ja kun sitten kirjoittelun juryttänyttä KO:n tuomiota arvosteltiin, se oli liikaa eliitin kavereille. Minua ja hyvin suurta osaa suomalaisista tuo kirjoittelu ei hetkauttanut puoleen eikä toiseen eikä aiheuttanut vammaa tai vahinkoa sen enempää kuin Kalevankaan kirjoitus kännipäissään geneettisesti tappelevista ja toisiaan tappavista suomalaisista. Enemmän minua risoo kansanedustaja Ilkka Kanervan elvistely toisten rahoilla ja noiden rahojen mahdollinen vaikutus suuria kansanosia koskeviin päätöksiin. Mutta mitäpä noista lahjusrahoista. Pääasia, että Suomessa saa sanoa melkein mitä vain. Ja arvostella vähän oikeuttakin. Mutta ei aivan sitä korkeinta.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Maailman kokoinen hymy


Harley-Davidson Club of Finland järjesti viikonloppuna eri puolilla maata lelurallin eli hyväntekeväisyystapahtuman lapsille, joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuus asua kotona. Leluralli-nimi tulee siitä, että kaikki tapahtumaan osallistuvat motoristit tuovat mukanaan lelun, jonka sitten joku mukaan kutsutuista lapsista saa omakseen.
Me Oulun alueen harrastajat kokoonnuimme Ylivieskaan Jokirannan koululle. Olimme kutsuneet iloiseen iltapäivään alueen perhekotien lapset ja aikuiset. Kovin monta kutsuvierasta ei paikalle tullut, mutta onnellisia olivat kaikki ne, jotka tulivat.
Olen elämässäni ollut tapahtumassa jos toisessa yhtenä kymmenien, satojen, tuhansien ja jopa kymmenientuhansien joukossa. Mutta leluralli todisti minulle, ettei tapahtuman koko ole ollenkaan verrannollinen ilon ja riemun määrään. Kun Rolling Stones soitti Helsingin Olympiastadionilla, kymmenet tuhannet ihmiset nauttivat musiikista, vaikka osa soittajista ei muistanut edes omien säveltämiensä kappaleiden sointukulkuja. Oli aikuisten hauskaa. Rock´n Roll. Jee!

Lelurallissa oli neljä lapsivierasta ja meitä partaisia miehiä tuplasti enemmän. Istuimme yhdessä vieraittemme kanssa juomassa kahvia ja mehua ja herkuttelemassa maistuvilla voileivillä ja herkullisilla kakkusilla. Lapset kyselivät uteliaina, joko kohta mentäisiin ajelemaan harrikoilla. Ja kun ajelun aika tuli, neljä lasta täytti koko koulun, koko pihamaan ja koko keväisen sunnuntaipäivän. Kun sopivia vaatteita etsittiin, kun kypärän hihnoja kiristeltiin, täyttivät tuhannet riemulliset ajatukset lasten mielen ja odotuksen hehku näkyi poskilla ja tuntui kuumissa kämmenissä. Kumea jyminä kaikui naapuritalojen seinistä, kun moottoripyörät käynnistettiin. Ja kun vaihde kolahti päälle ja kytkin irtosi, hakkasivat pienet sydämet ikuisia muistoja mielen kallioon.

Jo tullessaan olivat lapset valinneet oman mielipyöränsä, jonka kyytiin mentäisiin. Pienin pojista, Joni oli ihastunut chapterpäällikön, Ilvon Martin matkapyörään, komeisiin katteisiin, hienoihin laukkuihin ja muhevaan satulaan. Kun matka Martin kanssa oli tehty, pieni poika istui aurinkona ison, valkopartaisen miehen takana eikä puhunut mitään. Miten voisi sanaakaan sanoa, kun hymy oli maailman kokoinen.


Koko Euroopan kivet repussa

Kesäaamuun on suloista herätä: aurinko on noussut jo korkealle ja taivas on kirkas, kaste kimaltelee nurmikolla ja pihapuiden pikkulinnut ahertavat aamuaskareissaan. On vielä hiljaista, kun koko maailma ei ole vielä herännyt jyrisemään ja kolisemaan ja moottoreitaan kiihdyttämään leivän perään. Kello raksuttaa, leppeä lounatuuli kahisuttaa pihakoivujen lehtiä, kirjosieppo toimittaa virkkuna viestiä pöntössä pesivälle puolisolleen. Tekee mieli venytellä, kaataa kuppiin kahvia ja kaikessa rauhassa istahtaa nauttimaan. Avaan television.

"MITÄ MINÄ SANOIN. MITÄ MINÄ SANOIN JO VUOSI SITTEN." Timo Soinin leveät ja hikiset kasvot kuin oraakkelin märkä saunamatto levittäytyvät jokaiselle kuvaruudun tuumalle ja täyttävät kesäaamun kuin työmiehen hiki kumihaalarin. Eurooppa on pulassa, Suomi on pulassa, taantuma iskee ja ennustaja on ollut koko ajan oikeassa. "MITÄ MINÄ SANOIN." Käännän kanavaa.

"TÄTÄ MENOA ME EMME KAUAN KESTÄ. EUROOPPA ON PULASSA!" Käännän kanavaa.

"KREIKKA TARVITSEE EHDOTTOMASTI LISÄÄ...MUUTEN OLEMME PAHASSA PULASSA..." Käännän kanavaa. "MITÄ MINÄ SANOIN JO VUOSI SITTEN."

Aurinko on noussut vielä ylemmäs ja aamu alkaa kirkastua työpäiväksi. Heitän repun selkään ja astun ulos. On raskasta, on raskasta kantaa täyttä reppua. Kaikki Euroopan kivet ovat täyttäneet muutamassa minuutissa koko reppuni ylivoimaisen painavaksi. Hihnat venyvät ja polvet tutisevat. Kirjosieppo lentää ohitseni kevyesti kotipuunsa oksalle ja heiluttaa minulle pyrstöään: "Mitäs minä sanoin. Olisit sinäkin vain taivaan lintu. Pääsisit helpommalla. Tsirpy!"



tiistai 12. kesäkuuta 2012

Esi-isän keksinnöt

Esi-isät olivat siinä mukavassa asemassa, että he voivat aivan kaikessa rauhassa omin päin keksiä meille mukavan kielen, suomen kielen. Monta hauskaa sanaa lennähti suupielestä kuvaamaan milloin mitäkin tai sitten tuotakin. Mutta yksi on sana ylitse muiden kuin nahka yli terskan. Se on esi. Miten saakaan kolmesta kirjaimesta niin kätevän välineen, jotta sillä voi kuvata joko aivan arkipäiväisiä asioita tai sitten vähän arkaluontoisempia ja hävettäviäkin juttuja, jopa julkisesti kiellettyjä.
Ihmistä peittää nahka. Hyvä sana eikä siitä kukaan pahastu. Kun taas pippelin päällä liikutellaan esinahkaa, se onkin vähän... Leikataan pois mokoma.
Leikki on lapsen työtä, mutta kun riemumiellä heittäydytään esileikkiin, siitä onkin monen mielestä leikki kaukana. Eikä semmoiseen touhuun sovi ruveta hiekkalaatikolla saati keskellä toria, vaan valot sammuttaen sellainen leikki esivalmistellaan. Muuten menee itseltä valta ja ajaa paikalle esivalta ja kirjoittaa sakot mokomasta.
Kravatti miehen tekee, sanotaan. Mutta eipä auta solmio tekemään miehestä esimiestä. Jonkun on tuo etuus paperiin kirjoitettava ja tehtävä sopimus vallankäytön laajuudesta ja muodoista. Esisopimus ei vielä ole kylliksi, sillä se ei vielä varsinaisesti sido ketään.
Kun esi-isä sitten aikoinaan kuoli, hänet hautaan valmisteltiin ja hänen kasvoilleen aseteltiin liina. Esilaulaja lauloi laulun tai joikasi joi´un. Leski kietaisi esiliinan eteensä ja laittoi maukkaat hautajaisruuat vieraitten syötäviksi. Kun hautajaisväki sitten kylläisenä auringon kultaisen kehrän jo länteen laskiessa asettui matkaan, esipesi leski ruoka-astiat, laskeutui väsyneenä vuoteelleen, laskosti esiliinansa vuoteensa viereen ja nukahti. Unessa ilmestyi esi-isä hänelle ja kertoi taivaan iloista kuin myös helvetin esikartanoista, sanoi naista odottavansa taivaan tapissa, maan navassa. Aamuun asti näki leski ihanaista unta armaastansa, esikatseli tuonpuoleista elämäänsä ja oli mielensä kirkas kuin esipesuvesi;-)


Pussila-kanasetti

Muuan liike ilmoitti varsin erikoisesta tarjouksesta: Pussila -kanasetti. Kun opiskelin aikoinani markkinointia ja mainonnan suunnittelua, opettelin myös vanhan viisauden perusmuodon eli AIDA-kaavan. A = attention (huomio), I = interest (mielenkiinto), D = desire (ostohalu) ja A = action (toiminta). Kun halutaan saada ilmoituksella kauppa aikaiseksi, ilmoituksen pitää herättää huomiota ja mielenkiintoa sekä saada aikaiseksi ostohalu.  Sekään ei vielä saata kauppaa päätökseen, vaan ostajan pitää ostaa, nostaa perse penkistä ja joko lähteä kauppaan tai tilata tuote netistä.
Tuo ilmoitus sysäsi minut hereille kuin Rapalan uistin kutuhauen kaislikosta. Tunnenhan miehen nimeltä Pussila. Kenties hänen mukaansa on nimetty ryhmä kanoja, joita nyt sitten settinä kaupattiin luo-
mukulutta-
jille.
Ostohaluni kuitenkin tyssäsi välittömästi, kun huomasin joko mainosmiehen tai sitten sanomalehden latojan olleen itse unten mailla yhdyssanaa jakaessaan. Eihän ilmoituksella myytykään Pussila -kanasettejä, vaan hyvin arkisesti pussilakanoita seteittäin eli monta kerralla. Vai mahtoiko lakanan kanssa samassa paketissa olla toisen lakanan asemesta tyynyliina. Tuota en jäänyt pohtimaan, sillä minulla oli jo vähän kiire aukaista televisio ja alkaa seurata urheilukilpa-
iluja. Mutta ensin piti ajaa parta sähköparran-
ajokoneella.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Toriparkki on poliisiasia

Muutama viikko sitten Nivalan torilla naitiin oikein urakalla. Pantiin niin, että tanner tömisi ja aitaa kaatui. Paikalla kävi poliisikin ja kirjoitti seksin hurmassa temmeltäneille muutaman kympin sakot ja ajoi alaikäiset mokomaa meininkiä katsomasta Siwaan pelaamaan rahapelejä. Sakkolapussa luki kenties: "Häpeämättömän hulvaton sukupuolitoiminta keskellä kirkasta päivää."
Tori on elävä paikka. Ei siellä aivan tavalliset ihmiset uskalla vapaa-aikaansa viettää, mutta känniset ja huumeiden käyttäjät rakastavat kaunista ja keskeistä paikkaa, jossa on mukava tavata tuttuja ja naiskennella sammuneita (tuo onnistuu vain hereillä olevilta miehiltä). Väki vaatii torin rauhoittamista ja siistimistä, mutta pitäähän laitapuolen ihmisillä olla paikka, jossa elo on ihanaa ja liha pihallakin iholla ihanasti ilman ahdistavia aitoja.
Torin kupeen yrittäjillä on ollut mahdollisuus pitää autojaan parkissa torilla, kun toisella puolella taloa on SIWA ja posti ja näiden asiakkaat tarvitsevat parkkipaikkoja. Monien muidenkin liikkeiden asiakkaat liikkuvat autoilla ja parkkiruudut ovat usein hakusessa. Niinpä me vakituiset paikalla olijat sovimme kaupungin kanssa, että muuten tyhjällä torilla voi vallan mainiosti pitää autonsa poissa muiden tieltä. Eilen kuitenkin asiat muuttuivat, kun saimme isännöitsijältä kaupungin ja poliisin uudet, toruvat terveiset: autot pitääkin viedä torilta jonnekin muualle parkkiin, esimerkiksi Lidlin parkkipaikalle. Tori pitää rauhoittaa autoilta. Jos näin ei tapahdu, tulee poliisi ja kirjoittaa sakkolapun. Torin varren yrittäjät ajettiin autoineen muualle, mutta laulukööri istuu edelleen rauhoitettuna SIWAN ikkunalaudalla ja virittää sukupuolielimiään sirmakoihin seksileikkeihin, levittää mäyräkoirien turkkeja pitkin toria, särkee pulloja seiniin ja katukiviin, syleksii laatoille ja kuseksii pensaisiin.
Onneksi autot ovat nyt torilta pois. Muuten olisi tullut paikalle poliisi ja kirjoittanut omistajille sakot: "Häpeämättömän hulvaton auton pito selväpäisistä autiolla torilla." Ja kaupunki on nyt kasvonsa pessyt;-) Jiihaa.