keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Olipas meillä hyvät juhlat

Monet lähtevät juhlia karkuun. Ei haluta olla keskipisteenä. Sanotaan juhlien olevan teennäisiä tai virallisia tai protokollaan tärkättyjä. Sanotaan, että elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin juhliminen. Ei minusta. Minulle juhliminen on etuoikeus olla läheisten ja mukavien ihmisten kanssa tuokioinen yhdessä.  Juhlat eivät ole kolme erilaista veistä ja haarukkaa nätisti lautasen molemmin puolin, eivät ne ole virallisia puheita tai tarkkaa pukeutumiskoodia, eivät ne ole kalliita ruokia ja eksoottisia juomia, eivät ne ole korkeatasoista ohjelmaa tiukoin aikatauluin.
Hyvät juhlat ovat mainioita työkavereita, sydänystävien halauksia ja hauskoja puheita ja huvittavia esityksiä. Hyvät juhlat ovat rakkaita sukulaisia, omia lapsia ja lasten ystäviä. Hyvät juhlat ovat appivanhempien ilonkyyneleitä ja onnentoivotuksia. Hyvät juhlat ovat maukkaan ruuan maistamista ja pirteästä boolista piristymistä. Hyvät juhlat ovat raikuvaa rockenrollia ja tanssilattian hikipisaroita.
Hyvät juhlat ovat yhteistä kotimatkaa ja yhteisiä salaisuuksia. Ja hyvät juhlat ovat seuraavan aamun ensimmäinen puheenaihe: Olipas meillä hyvät juhlat.

(Paula täytti 50 vuotta ja meillä oli oikein hyvät juhlat. Olipas meillä.)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Korvaamaton kaveri

Kreikka on korvaamaton kaveri. Niin tuumasi Saksan liittokansleri Angela Merkel. Euroopan unioni ei hänen mukaansa yksinkertaisesti tule toimeen ilman Kreikkaa.
Joskus matkahuollon kulmilla liikkui kavereita, jotka mennen tullen vippasivat ohikulkijoilta kympin tai pari (markkaa) ja lupasivat maksaa ensi viikolla tai seuraavasta tilistä tai pian pankkiin tulevasta eläkkeestä tai milloin mistäkin. Jos tuollaiselle kaverille rahan lainasi, saattoi sille sanoa hyvästit ja takaisin sen sai yhtä varmasti kuin mereen uponneen uuden vuoden tinan. Nuo kaverit ovat jo kuolleet ja saatavat jääneet sille tielleen. Kukaan niitä lainamiehiä ei pahemmin kaipaile, mutta markkojaan sitäkin useampi.
Kun en taloudenpidon hienouksista juurikaan ymmärrä, ihmettelen tuota Kreikan tärkeyttä Euroopan unionille. Jokainen meistä tietää aivan varmasti, ettei niitä Kreikalle lainattuja rahoja nähdä koskaan (paitsi jossakin aivan muualla kuin takaisin lainan antajalla). Jos maa (tai sen ahneet) kerran pääsee helpon rahan makuun, ei se hevin tapojaan muuta. Silti Kreikka on aivan korvaamaton kaveri meille unionilaisille. Ihan yhtä korvaamaton kuin kaikki matkahuollon kuolleet rahanvippaajat.

torstai 22. maaliskuuta 2012

"Suojelemme sinua lopun ikäsi, armoton murhaaja."

Norjassa on päätetty pikaisesti säätää laki, jolla monimurhaaja Anders Behring Breivik voidaan tuomita vankilaan lopuksi elämäksi oman turvallisuutensa taki. Pelätään, että hänet saatettaisiin murhata, jos hän joskus pääsisi vapaaksi. Hmm.
Entäpä, jos lakia ei muutettaisi, vaan mies pääsisikin vapaaksi ja taas tappaisi kymmeniä viattomia ihmisiä, lapsia, nuoria, aikuisia, tyttöjä, poikia, miehiä, naisia? Eikö pitäisikin lakia muuttaa juuri sen tähden, ettei hän pääsisi tappamaan muita? Minkähän takia ajatellaan ensin murhaajan turvallisuutta? Minä en kykene keksimään tuohon kysymykseen järjellistä vastausta kaiken sen jälkeen, mitä olen nähnyt ja kuullut tuon mielipuolisen ihmisen tehneen. Onneksi en istu kenenkään oikealla puolella enkä ole tuleva tuomitsemaan sen paremmin eläviä kuin kuolleitakaan.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Maksuautomaatti pohjakerroksessa

Kävin tänään katsomassa poikaani OYSissä eli Oulun Yliopistollisessa Sairaalassa. Poika voi hyvin ja se on tärkeintä. Mutta ennen kuin tapasin Jussin, minun oli ajettava autoni parkkihalliin. Ja siitä alkoi kohdallani melkein päättymätön tarina - never ending story.
Ajoin auton sisään ja etsin tyhjän ruudun. Yritin painaa mieleeni, mihin auton jätin. Portilta sain nappia painamalla lipukkeen, jonka visusti talletin taskuuni.
Sairaalasta lähtiessäni kysyin joltakin henkilökuntaan kuuluvalta, pääsikö sairaalasta sisän kautta parkkihalliin. Kuulemma pääsi, kun käveli vain käytävää suoraan eteenpäin. "Entäs jos tulee tiiliseinä vastaan", kysyin. Sitten oli kuulemma syytä vähän kääntyä. Mutta jos olisin kävellyt ohjeen mukaan suoraan, olisin pudonnut kaiteen yli rotkoon jo melkein matkani alussa. Opasteita parkkihalliin ei ollut missään. Löysin itseni ravintola Kultakutrista vai mikä lie ollut. Sielläkään ei ollut opasteita halliin. Miten voidaan oudon turistin kuvitella löytävän kaupungin kokoisesta sairaalarakennuksesta tiensä jonnekin uuteen ja outoon paikkaan ilman opasteita. Sen tietää vain suunnitteluinsinööri.
Kun sitten viimein pääsin sisälle parkkitaloon, olin osastolla A, vaikka minun piti päästä osastolle B. Näin autoni ja katsoin sitä teräsverkon läpi. En kuitenkaan löytänyt kuin kissanmentävän aukon verkkoaidassa enkä siis voinut mennä autolleni osastolta A osastolle B. Huomasin kuitenkin oven, jonka yläpuolella oli iso A ja ykkönen. Avasin oven ja astuin ulos ja kun astelin kerroksen alemmas, löysin oven osastolle B. Siinä auto olikin heti oven takana. Opasteiden asemesta minun pitikin löytää mieleni sopukoista loogisen päättelyn avulla oikea reitti ensin autolle ja sitten maksuautomaatin kautta ulos.
Kaivoin taskusta sisälle tullessani portilta napilla painamani lappusen ja etsin silmilläni maksuautomaattia tai jotakin opastetta, mutta en löytänyt kumpaakaan. Ajattelin, että loogisesti automaatin täytyy olla ulosajomatkani varrella ja lähdin ajamaan siis ulos. Automaattia ei kuitenkaan näkynyt. Niinpä siis pysäytin autoni ulkona ennen ulosmenoporttia ja etsin taas maksulaitetta. Ovella oli teksti: Maksuautomaatti pohjakerroksessa. Hmm. Mutta missähän kerroksessa minä sitä opastetta luin? Pitikö minun jostakin vihjeestä älytä olevani pohjakerroksesa, vaikka olin maan päällä? Monesti pohjakerrokset ovat maan alla tai saattavat ne joskus olla hyvinkin korkealla. Katselin ympärilleni, mutta en nähnyt kerroksen nimeä puhumattakaan automaatista. Minun olisi pitänyt alkaa harrastaa loogista päättelyä siinä ulko-ovella nälissäni ja kotiinlähtökiireessäni. Kuulin kuitenkin pian isoäänistä naisryhmän keskustelua ja näin samalla suurikokoisen automaatin aivan toisessa päässä hallia. Kävelin siis sinne.
Automaatti oli rikki eikä siihen voinut maksaa. Automaatilla seissyt naisjoukko soitti laitteen kyljessä olevalla sisäpuhelimella parkkihallin hoitajalle ja tämä ilmoitti, että maksulinjat ovat poikki. Hän pyysi meitä ajamaan ulos ja portilta soittamaan. Hän sitten avaisi portin. Naiset ajoivat edelläni ja pysähtyivät portille ja ohjeen mukaan soittivat ja portti avautui. Ajoin heidän perässään ja portti yritti laskeutua autoni katolle, mutta nousi kuitenkin taas ylös eikä kolhinut kattoa. Olisiko meidän kaikkien pitänyt yksi kerrallaan pysähtyä soittamaan ja nostattamaan puomia, kun sen olisi voinut jättää kokonaan ylös siksi aikaa, kunnes vika oli saatu korjatuksi. Minun ja portinvartijan ajatukset eivät kohdanneet, mutta eivät ne kohdanneet myöskään parkkihallin suunnittelijan ajatusten kanssa. En minä lähde maailmalla arvailemaan, miten asiat toimivat. Jos asia voidaan opastein hoitaa kerralla kuntoon, ei muidenkaan tarvitse seistä karvahattu kourassa parkkihallin ulkopuolalla arvailemassa, missä kerroksessa mahtaa olla maksuautomaatti. "Olet tässä pohjakerroksessa. Reitti maksuautomaatille on merkitty keltaisin nuolin." Onko vaikeaa?

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Italialainen ulsteri, neljästoista luku

Lue Italialaisen ulsterin 14.luku, jossa Jeremias pääsee salolta ja muuttaa Helsinkiin, missä junat ajavat pitkin katuja, kaasua saa seinästä poletilla ja vaatteita voi ostaa vähittäismaksulla.

http://italialainenulsteri.blogspot.com

torstai 15. maaliskuuta 2012

Puolileikillinen moottoripyöräkerho ja Finnairin veljekset

Olenpa tässä aamun pähkäillyt tuota talousrikollisuutta ja sen syvintä olemusta. Aamuteeveessä kerrottiin, että muuan puolileikillinen moottoripyöräkerho yrityksenä tuo maahan elintarvikkeita  aivan laillisesti, mutta kuulemani mukaan ujuttaa joukkoon vähän muutakin maahantuotavaa ja mahaan pantavaa kirjanpidon ohi. Sehän on rikollista meininkiä ja asian eteen pitää mobilosoida Karhu-ryhmä ja kaikki irrallaan kuljeksivat poliisimiehet järeine aseineen ja panssariautoineen.
Finnairin suurimmat, rehelliset ja aivan lailliset johtajat taas siirtävät kaikessa hiljaisuudessa meidän veronmaksajien rahoja muutaman miljoonan omille tileilleen eikä siinä tehdä rikosta lainkaan. Kun puolileikilliset moottoripyöräkerholaiset liimaavat rinnuksiinsa prosenttitunnuksen, se kertoo heidän kuuluvan siihen prosentin kokoiseen, anarkistiseen ryhmään kansalaisia, joka ei niin yhteiskunnan järjesetyksestä piittaa. Minkähänlainen merkki pitäisi ommella noitten Finnairin johtajien liiveihin. Ehdotan sadan prosentin tunnusta: kaikki omalle tilille tai ei mitään.

Uuden päivän ensimmäinen ihminen

Mies istuu meren rannalla ja tuijottaa silmä värähtämättä horisonttiin. Piippu savuaa ja liukas luuvarsi liikkuu huulilla suupielestä toiseen. Kurisee. Miettii mies maailman ensimmäistä hetkeä.
- Missähän päin maailmaa se tämäkin päivä ensimmäisenä alkoi?
Horisontin saarirykelmä värisee. Pakkasyön jälkeen lämpö saa kaukaiset rannat eläviksi ja väräjävässä ilmassa leimuileviksi.
- Kuka näki sen pimeästä tunkevan päivänsäteen ja kuka mahtoi aivan ensimmäisenä selvitä synkästä yöstä päivänvaloon?
Aurinko nousee ylemmäs ja kirkastaa lahdenselän vitivalkoiseksi. Piippu sammuu. Kurisee.
- Missä kohtaa vaihtui yö päiväksi vikkelimmin ja missä kohtaa saattoi viimeistä hetkeä valveilla väsynein silmin haaruilla?
Aamun virkistämä korppi lekuttelee pikimustan toverinsa kanssa selän poikkpäin ja haukkuu mennessään kuin kylän koira.
- Missähän kohtaa maapalloa se ensimmäinen sekunti räpsähti kellotauluun?
Korisee piippu tyhjänä ja pikinen öljy tunkee suuhun. Kopistelee mies piipun tyhjäksi kantalappua vasten, polkaisee tottumuksesta kuumat perät maahan, nousee ja kävelee joutomiehen askareisiin mitään tekemään - uuden päivän ensimmäinen ihminen.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Maailman nähtävyyksiä Rutkun nevoilla

Kun matkustaa pitkin maailmaa mitä ihmeellisimpiä nähtävyyksiä näkemään, ei mikään enää oikein pysty kovin syvältä säväyttämään. Pisan kalteva torni on lol. Vatikaanin Pietarin kirkko on lol. Niagaran putoukset ovat lol. Kaikki on nähty jo joko livenä tai netistä tai televisiosta tai kolmiulotteisista elokuvista.
Toista oli ennen, kun matkustin pienenä poikana Pylkkösen Tuomon mopon tarakalla Karvoskylälle sukulaisiin kauas kaikesta keskelle Rutkun aavaa peltomerta. Kun istuin hiljaisessa tuvassa ja kuuntelin seinäkellon yksitoikkoista klaksutusta, kuulin ihmisen käden jäljen mittaavan minulle aivan uutta ja ennen elämätöntä aikaa. Seinäkellon liikkuvat osat pyörittivät myös minun mielikuvistustani. Ja kun istuin urheilumallisen mopedin takapenkillä katsomaan Rutkun reunan ojatyömaalla möyrivää kaivinkonetta, olin täynnä malttamatonta odotusta näkemään tuon maata siirtävän moottoripedon, nähtävyyden: ihmisen valtavassa koneessa luomassa maailmasta parempaa.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hikinen lammas ja hengittävä villasukka

Kun pikkupoikana silittelin naapurin lampaita nurmipelloilla, en muista noiden villapallojen koskaan hikoilleen pää saati villa märkänä, vaikka miten kuuma päivä olisi ollut. Kuivina ne käyskentelivät haassaan hehkuvan auringon alla, kun minun otsani vuoti hikeä ja paitani kastui laikukkaaksi.
Tuota ajattelin, kun loin metriseen hankeen kymmeniä metrejä lapion mentävää polkua ja tuskailin läpimäriksi kastuvia vaatteitani. Kuivina pysyivät vain ystävältäni joululahjaksi saamani villasukat.

Sisällä jatkoin luonnon luotujen ihmettelemistä. Ostin muurahaisten karkottamiseksi elektronisen laitteen, jonka luvattiin häätävän talosta hämähäkit ja muut ryömivät hyönteiset. Työnsin laitteen pistorasiaan ja odotin. Katon rajassa liimasi itseään valkoiseen tapettiin koiso, tuo pölyävän tummaksi tomuläiskäksi hajoava perhonen. Lasketaanko tuo lentävä hyönteinen jollakin sektorillä ryömijöihin, en tiedä, mutta kun tuon muovisen karkottimen saatanallinen yliääni täytti huoneen, näin koison tulevan levottomaksi. Muutaman minuutin se saattoi olla vielä valitsemallaan seinällä, kunnes nousi siivilleen ja lensi suoraa minua kohti. Kohotin nyrkkini ja löin sen hengettömäksi lattiaa vasten. Melkein kuulin sen huokaisevan  luisen karttuni alla: "Nyt ei enää, nyt se on loppu."